Etusivu » Finnpartnership » Success stories » Vietnamissa toimivan Aspectus Oy:n Bank4Hope-palvelu kertoo meneekö apu perille
Tulosta

Vietnamissa toimivan Aspectus Oy:n Bank4Hope-palvelu kertoo meneekö apu perille

Aspectus on vuonna 2010 perustettu, nykyisin myös Vietnamissa toimiva suomalaisyritys, joka on erikoistunut kehittyvien maiden köyhistä yhteisöistä saatavan tiedon välitykseen, analysointiin, hyödyntämiseen sekä kaupallistamiseen.

Yrittäjillä oli takanaan vuosien ruohonjuuritason kokemus avustustyöstä ja ymmärrys lahjoittajien huolta kohtaan. ”Otimme haasteen vastaan ja aloimme kehittää maailman ensimmäistä palvelua, joka kertoo lahjoittajille reaaliajassa, mitä heidän rahallaan on saatu aikaan”, kertoo Kari-Pekka Murtonen, yksi Bank4Hope:n kehittäjistä, joka vastaa myös Aspectuksen kansainvälisistä toiminnoista.

Bank4Hope-palvelun kautta voi seurata yksittäisen, jopa 2 euron lahjoituksen perillemenoa kuuteen maahan, kolmen eri suomalaisen järjestön kautta. Yrityksistä palvelua käyttävät mm. SOK ja Nokia. ”Läpinäkyvyyttä enemmän olemme kuitenkin innoissamme siitä, että palvelumme avulla avunsaajat voivat itse kertoa tarinansa.  Tämä on todella tärkeää oikeusperustaisessa lähestymistavassa, jota mm. Suomen ulkoasiainministeriön kehityspoliittinen ohjelma tukee”, jatkaa Murtonen.

Apua etabloitumiseen Finnpartnershipistä

”Päätimme perustaa ensimmäisen asiakastukikeskuksemme joko Vietnamiin tai Kambodžaan jo heti alkuvaiheessa.  Tähän haasteeseen Finnpartnershipin mahdollistama tuki tuli mahtavaan saumaan ja se olikin elintärkeää projektissa onnistumiseksi”, Murtonen kertoo. Käytännössä Bank4Hope-palvelu auttaa järjestöjä digitalisoimaan kehittyvissä maissa olevien projektien raportoinnin. Tietoa kerätään esim. puhelimella ja sitä voidaan käyttää normaaliin työn raportointiin ja seurantaan. Tämän lisäksi osa tiedosta yhdistetään lahjoittajille Bank4Hope-sivuston kautta. Aspectus pitää tärkeänä, että kehittyviin maihin suunnattu teknologia ja tukipalvelut kehitetään ja tarjotaan paikan päällä; silloin saadaan kustannustehokkaampia ja käytettävyydeltään parempia ratkaisuja.

Alkuselvitysten jälkeen Aspectus päätyi perustamaan asiakastukikeskuksensa Vietnamiin. ”Selvitystyön lisäksi Finnpartnershipin kautta saimme apua lakiasioiden konsultoinnissa sekä siinä, millaisia sopimuksia tulisi tämän tyyppisessä yhteistyössä olla. Suurin hyöty Finnpartnershipin tuesta oli kuitenkin henkilökunnan koulutuksessa. Sen avulla Aspectuksen henkilökunta Suomesta pääsi kouluttamaan vietnamilaista henkilökuntaa, sekä lisäksi voitiin tarjota riittävä taustakoulutus koko henkilökunnalle”, kuvailee Murtonen tuen merkitystä.

Onnistunut projekti kannustaa jatkamaan

Kokoaikaisesti asiakastukikeskuksessa työskentelee tällä hetkellä neljä henkilöä, minkä lisäksi useita henkilöitä työllistetään osa-aikaisesti - myös köyhistä taustoista tulevia nuoria. Asiakaspalvelukeskuksen työntekijät kokevat, että globaalin palvelun kehittämisen tekniset haasteet yhdistettynä monikulttuuriseen asiakaspalveluun tekevät työstä erittäin mielenkiintoista ja motivoivaa. ”Olen iloinen, kun saan olla osa tätä tiimiä ja haluankin tehdä enemmän auttaakseni heikossa asemassa olevia. Toivonkin, että Bank4Hope voisi olla entistä menestyksekkäämpi”, toteaa Ngo Ho, yksi vietnamilaisista kehittäjistä. 

Aspectus kannustaakin kansainvälistymään avoimin mielin ja hyödyntämään Finnpartnershipin mahdollisuuksia. ”Suin päin ei kuitenkaan kannata pienenä yrityksenä hypätä kehittyviin maihin vaan hyödyntää myönnettyä tukea juuri huolelliseen valmisteluun ja sen varmistamiseen, että riskit on minimoitu,” Murtonen muistuttaa lopuksi.


Julkaistu 02.07.2013